Raksalla on ollut hiljaista tammi- ja helmikuun ajan. Minä ja vaihtuvat vapaaehtoisapurini olemme keskittyneet sisällä tehtäviin töihin, kuten lasipullotiilien valmistamiseen, sekä ikkunoitten kunnostamiseen, rakentamiseen ja maalaamiseen. Kerron ensimmäisenä lasipullotiileistä ja niitten valmistamisesta.

LASIPULLOTIILIT
Kompostivessani seinää tulee koristamaan vihreistä lasipulloista valmistettu koukeroinen lasipullotiilimosaiikki. Tämä tulee kulkemaan koko tilan halki ja auringon paistaessa tila täyttyy vihertävällä valolla. Oikealla on yksinkertainen kuva havainnollistamaan ideaani.
Vihreitä lasipulloja olen kerännyt vähän sieltä täältä, mutta valtavan osan olen saanut Turkulaisesta baarista nimeltä Alvar. Minusta on huippua, että he ovat lähteneet tukemaan projektiani näin!
Lasipullojen halkaisuun on useampi keino. Itse olen käyttänyt kylmä+kuuma menetelmää, jossa lasiveitsellä tehdyn viillon kohdalta pullo halkaistaan dippaamalla se vuorotellen jäiseen ja kiehuvaan veteen. Alla kuvien kera koko prosessi.
1. Irrota etikettiä sen verran, että se ei ole lasiveitsen tiellä.
2. Pyöräytä lasipullo leikkurissa niin, että siihen jää selkeä, yhtenäinen viilto.
3. Laita viilletty pullo jäiseen veteen ja odota kunnes pullo on kylmentynyt.
4. Laita pullo kiehuvaan veteen ja odota kunnes on kuumentunut.
5. Dippaa taas kylmään ja toista niin kauan, kunnes pullo halkeaa.
6. Pullo ei aina halkea siististi viiltoa pitkin. Irrota varovasti pihdeillä ylimääräinen lasi. HUOM! Lasipalaset lentävät helposti ympäriinsä, niin ole hyvin varovainen, ettei ainakaan mene silmiin.
7. Puhdista ja kuivaa pullon pohjat.
8. Yhdistä kaksi saman kokoista pullon pohjaa toisiinsa teipillä.
Valmista!
IKKUNAREMONTTIA
Mökkiini tulee yhteensä viisi pokallista ikkunaa, sekä varmasti useita hauskoja saveen upotettuja pikkuikkunoita. Kompostivessaan tulee yksi kolmiruutuinen ikkuna ja puuvajaan yksi isohko, sekä kolmen pitkän ikkunan rykelmä.
Ikkunaremontti on ollut opettavaista. Prosessi todellakin tuntuu kulkevan kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse. Kaksi kertaa on lasi mennyt rikki ja kolme ikkunapokaa tuli maalattua väärällä värillä, muun muassa. Näissä tilanteissa olen saanut tilaisuuden opetella sitkeyttä. En luovuta, enkä masennu vaikka tuleekin takaiskuja ja kaikki ei mene kuten Strömsössä. Olen myös halunnut haastaa itseäni, niinpä rakensin yhdet pokat lähes alusta asti. Löysin nimittäin yhden kauniin kolmiruutuisen vanhan ikkunan, jossa kaikki palaset lukuunottamatta ylintä olivat melko lahonneet.
Tässä hieman kuvia ikkunoiden työstämisestä.
Ensimmäisessä kuvassa on pikkuinen ikkuna, johon sahasin ja kiinnitin uuden sisäkehikon. Tämä pitää lasin paikallaan kitin sijaan. Toisessa kuvassa on alkuperäinen kolmiruutuinen ikkuna, johon uusin kaikki pokan palaset paitsi ylimmän. Tässä juuri kuvan ottamisen jälkeen onnistuin kittiä irrottaessa hajottamaan yhden laseista! Kolmannessa kuvassa on suunnitelma, eli mitat pokanpalasiin. Leikkasin palaset kätevästi pöytäsirkkelillä.
Pokia nikkaroidessa tutustuin japanilaiseen sahaan, sekä tarkaan taltta työskentelyyn. Sormiliitoksista tuli hyvät ja poka pysyy kasassa puu tapeilla. Seuraavaksi vuorossa onkin lasin leikkaaminen ja pokan maalaaminen. Niistä lisää sitten toisessa postauksessa.
MAALAAMINEN
Värit ovat osoittatuneet yllättävän haastavaksi asiaksi. Ensinnäkin värin valinta on vaikeaa ja sitten värin sekoittaminen kauniiksi on vielä vaikeampaa. Tilasin 175€ edestä maalaustarvikkeita: keitettyä pellavaöljyä, pigmenttejä ja pensseleitä. Pokat haluaisin maalata vihreän metsän tai sammalen sävyillä. Tilasin ftalonin vihreää, sekä maanvihreää. Näistä, sekä valkoisesta ja keltaokrasta olen yrittänyt sekoitella sopivaa sävyä. Eilen vapaaehtoiseni maalasi kolme ikkunapokaa. Niistä tuli liian tummat, joten tänään pyysin uusia vapaaehtoisiani hiomaan maalin irti ja huomenna on uusi yritys eri sekoituksella. Kokeilun ja erehdyksen kautta. Eiköhän lopulta löydy minua miellyttävä sävy.
Kuvissa näkyy ikkunan ja vessan ovi. Ne on maalattu samalla maalilla, mutta väri on ihan eri. Ovea maalatessa maali on ehkä 3 päivää seissy, ikkunaa maalatessa ehkä 7. Lieköhän siinä syy värieroon?
Tässä kaikki tältä kertaa. Toivotan kaikille aurinkoista kevättä ja kasvun ihmeen iloa! <3