Vuosi 2020 oli minulle hiljaista aikaa, sekä netissä, blogini parissa, että työmaalla paratiisiani rakentamassa. Koin vuoden aikana paljon erittäin haastavia tunteita; masentuneisuutta, lähesriippuvuutta, inspiraationi katoamista, sekavuutta ja valtavasti kyseenalaistamista. Olin suunnitellut aloittavani talon rakentamisen keväällä 2020 ja valmistauduin uuteen vapaaehtoistäyteiseen kesäkauteen. Pasmani menivät osittain aivan sekaisin, kun aloin huomaamaan peruutuksia, toinen toisensa jälkeen - ei liene kenellekään yllätys; vapaaehtoiset eivät pääseet matkustamaan kun rajoja suljettiin.
Vuosi 2020 ja etenkin pitkältä tuntunut talvi sai minut kyselemään paljon kysymyksiä. Kyseenalaistin muunmuassa valitsemaani paikkaa; yhteisöä, Suomea, pohjoista, kumppaniani. Miksi en muuttaisi etelään, jossa olisi lämmintä ja voisin kasvattaa avokaadoja? Miksi en valitse yhteisöä, jossa elämä tuntuisi iloisemmalta ja helpommalta ja päätöksenteko olisi vaivattomampaa? Miksi kun koko elämäni alkaa täällä tuntua taakalta ja liian monimutkaiselta, en vaan pakkaisi rakkaimpia tavaroitani ja aloittaisi puhtaalta pöydältä jossain muualla? Tälaisia kysymyksiä esitin itselleni jatkuvasti.
Vastaus jonka nyt olen näihin kysymyksiin löytänyt on: kokemani taakka ja monimutkaisuus ei johdu ulkoisista tekijöistä, vaan minun sisäisestä tilastani. Voin elää sitä paratiisia, vapautta ja keveyttä jonka koin tänne muuttaessani. Se on valinta ja harjoitus; tarkastella ja karsia mielestäni pois kaiken sen mikä aiheuttaa taakkaa.
SUHTEENI NETTIMAAILMAAN
Yksi sekavuutta ja taakkaa lisännyt ajatuslooppi on ollut koko teknologisen maailman kyseenalaistaminen. Mieleni on viljellyt ajatusta unelmaelämästä ilman teknologiaa, ilman nettiä, hitaampaa, paikallisempaa elämää. Tämä vaikutti siihen, että en halunnut olla tekemisissä mm. blogini kanssa, tai facebookin tai instagrammin. Koin toimintani netissä merkityksettömänä. Ja kyselin itseltäni: Onko netti osa unelmaani? Haluanko antaa sille yhtään energiaani?
Tämän syvän sisäisen tutkiskelun tuloksena olen tullut kokemukseen, jossa netti on osa unelmaelämääni, mutta unelmani ei ole riippuvainen netistä. Toimintani netissä on yksi tapa tuoda minun uniikki ääneni kuuluviin maailmassa, se on myös tapa kirkastaa sitä kuka minä olen. Uusimpana kokemuksenani olen avannut Loitsukalliolle oman instagram tilin ja olen ollut asiasta hyvin iloinen ja inspiroitunut! Tulin siihen ajatukseen, että instagram on minulle juurikin tapa kirkastaa sitä kuka minä haluan olla - mitä haluan maailmaan tuoda. Netin avulla mahdollistan myöskin paljon kohtaamisia, netti on täynnä ihania yllätyksiä, kuten maailmakin - ei voi koskaan tietää mitä jokin postaamani kirjoitus tai kuva vetää elämääni.
MASENTUNEISUUDESTA
Haluaisin seuraavaksi jakaa erään runon, joka tuli minulle, kun antauduin masentuneisuuteen. Masentuneisuus ilmeni minussa haluttomuutena tehdä mitään ja täytenä elämän mielekkyyden katoamisen tunteena. Yhtenä sateisena talvipäinänä totesin itselleni kuin pieni suuttunut lapsi: 'Minä en liiku tänään mihinkään.' Ja niin retkotin takkatulen äärellä ja antauduin tunteelleni. Heti antauduttuani tunsin inspiraation virtaavan ja kaivoin esille kynän ja paperia, ja kirjoitin:
On the path
of least resistance
Like all in harmony
with Mother Nature
She will not fight
with what is
She will not try to flow
upstream
So She is still
Her energy has become stagnant
so many blocks
are in Her Temple
So She feels the path
of least resistance
And surrenders to it
For only Mother Nature
knows the way
Keväällä 2020 koin masentuneituuteni ja ahdistuneisuuteni huipun, olin aivan seinää vasten ja totesin itselleni, että minulla on kolme vaihtoehtoa.
Ei tehdä mitään ja sairastua.
Muuttaa pois, jotta stressitasoni laskisi.
Sitoutua harjoitukseen, joka muuntaa kokemukseni tilanteesta.
Minä valitsin vaihtoehdoista kolmannen ja sitouduin 30 päiväksi joka aamuiseen Kundaliini Jooga harjoitukseen. Ja uskomatonta oli, se auttoi. Se oli käännekohta. Etenkin Sat Kriya pelasti ja palautti minulle merkityksen ja elämän ilon tunteen. Aivan maagista ja niin tehokasta!
Kun kevät aurinko alkoi paistaa ja lämmitää, niin koin voitokasta riemua; selvisin talvesta ja kevään tavoin olen uutta energiaa ja elämänhalua täynnä. Talven kokemukset olivat arvokkaita ja opin niistä enemmän kuin osaan sanoiksi pukea. Tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa, että joskus elämässä tulee sisäänpäin kääntymisen aikoja, jolloin tarkastelee perinpohjaisesti omaa olemustaan. Joskus rakkauden puutteen kohdatessaan kaikesta lähtee pohja, merkitys pois. Tällöin tulee kohdata se tunne, eli merkityksen puute, rakkaudella, hyväksyvästi ja odottaa.
Olen oppinut, että oman unelman rakentaminen vaatii jatkuvaa yhteyden ylläpitoa omaan sisimpään totuuteen. Koen mahtavana merkkinä sen, että oikean talon rakentaminen on nyt vihdoin manifestoitumassa. Selvennökseksi: se minkä olen jo rakentanut on siis harjoitusmökki, nyt 2021 on Talon rakentaminen alkanut! Siitä pian lisää!
Tämä projekti, minun unelmani on läpäissyt 2020 vuoden initiaation ja kaikista haasteista huolimatta sitoudun jälleen rakkaaseen Loitsukalliooni